Haastetta elämään

Vautsi! Nyt on just sellainen ilma kun talvella kuuluu ollakin: 22 astetta pakkasta, paljon puhdasta lunta joka narskuu kenkien alla ja aurinko paistaa ihan täpöllä. Miks ihmeessä en osannut nauttia siitä eilen? Kolasin vaan pihaa mieli mustalla sykkyrällä ja mietin kaikkia tylsiä tekemättömiä hommia... No, rästityöt tuli ainakin kiukun kannustamana hoidettua ja nyt niistä ei tarvii enää murehtia.

Tästä sainkin hyvän aasinsillan Hermiksen antamaan haasteeseen, johon tietysti lähden mukaan. Haasteet on hauskoja, viimeksi mut haastettiin benjihyppyyn, mihin yllytyshulluna suostuin korkeanpaikankammostani huolimatta.

"Homman nimi oli siis se, että paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."

• Unohtelen jatkuvasti tärkeitä tavaroitani, enkä saa haettua niitä takaisin, vaikka se olisi mahdollistakin. Kännykkä jäi Thaimaassa minibussiin (oma liittymä oli kiinni 2 kk ennen kuin sain hoidettua uuden SIM-kortin ja puhelimen). Ruokavaaka jäi dietillä Turkkiin, se lähetettiin takaisin Suomeen, mutta on vieläkin Tjäreborgin toimistossa. Kalliit jazz-tossut jätin Kulttuuritalolle kisojen jälkeen ja kun lopulta menin niitä hakemaan, niin minulle kerrottiin, että löytötavaroita säilytetään VAIN (!?) vuosi, ja tossut oli heitetty roskiin viikko sitten... Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
• Nakerran sormiani kun keskityn johonkin mielenkiintoiseen tai jännittävään asiaan. Tämä on opittua käytöstä, sukuvika, isä ja pikkusisko syyllistyvät samaan.
• Ensimmäinen reaktio säikähtäessäni on raivo. Ei siis kannata tulla vitsinä säikäyttelemään, siinä voi saada nyrkistä! ;) Primitiivireaktio... hyökkäys on paras puolustus? En nyt tiedä onko tämä kovin omituista, mutta lähipiirissäni kukaan muu ei käyttäydy yhtä kärjistetysti samanlaisissa tilanteissa.
  
• Ärsyynnyn jos minulta kysellään päivän suunnitelmista ja stressaannun (kivoistakin) asioista, jotka on PAKKO tehdä jonain tiettynä hetkenä. Inhoan aikatauluja ja vaikka periaatteessa tiedänkin tarkalleen mitä teen (aamuaerobinen, töihin, salille, kauppaan, kotiin, koirien ulkoilutus, eväiden laitto, nukkumaan), niin en halua "lyödä mitään lukkoon". Jos aikataulu on tehty, niin sen jäkeen kaikki mahdolliset muutokset ahdistaa suunnattomasti.
• Jätän aina kotona pikkuisen ruokaa lautaselle, jos en ole kisadietillä.

Siinäpä tuli paljastuksia, en edes halua miettiä mitä ne musta kertoo. Mä en harmikseni tiedä ketään uutta haastettavaa, mutta lisään heti jos keksin.